Pane nimi muistiin: Janina ja Avatar

Janina ja Avatar: Kaaoksenhallintaa ja kunnianhimoa

Janina Kantola ja kolmevuotias bordercollie Avatar eivät tee kompromisseja tai varmistele, vaan tämän koirakon agility on kisoissa juuri sitä mitä treeneissäkin: rohkeaa, vauhdikasta ja pelotonta. Koirakko on kisannut kolmosissa vuoden 2020 kesästä saakka mutta heidän tulosvarmuutensa ei ole vielä riittänyt kirkkaimpiin parrasvaloihin. Voisivatko palikat loksahtaa kohdilleen tänä vuonna?

Janina Kantola, 26
Hakukaaren Avatar ”Avatar”, 3, s. 7.8.2018
Bordercollienarttu
Säkäkorkeus noin 48-49cm, kilpailevat pääasiassa makseissa
Seura JAT
Kotipaikkakunta Jyväskylä

Jyväskyläläisillä Janinalla ja Avatarilla, ”Avalla”, ei ole koskaan ollut valmentajaa. Sen sijaan Janina tietää tarkkaan itse, millaista agilitya hän haluaa tehdä – sekä kisoissa että treeneissä. Janina päätti jo aikaisessa vaiheessa, että ”yhdelläkään kisaradalla en varmistele koskaan, vaan aina lähdetään tekemään kuten treeneissäkin tehtäisiin”. Koirakon suhteellisen pieni nollaprosentti kertoo siis siitä, että Janina on uskaltanut ottaa riskejä.

Koirakon tavoitteena onkin pyrkiä kisaradoilla omaan parhaaseensa, ei tiettyyn tulokseen. Toisaalta Janina tietää, että kun he Avan kanssa vielä onnistuvat, he onnistuvat isosti – myös tulosten valossa. Tavoitteellisuus on ollut kantava voima Janinan ja Avan agilityssa alusta saakka ja määritellyt sitä, miten Janina lajia lähestyy:

”Halusin rakentaa koiran, jonka kanssa ei tulisi radalla vastaan mitään mistä emme pystyisi suoriutumaan. Koiran, jonka kanssa voisimme pärjätä arvokisatasolla.”

Janina

Hankaluuksista huolimatta ei vauhdin tai vireen karsimista

Usko koittavaan menestykseen ei ollut itsestäänselvyys heti Avan harrastusuran alussa. Ava on ollut melko hankala agilitykoira ja vaatinut ohjaajaltaan paljon taitoa kouluttaa ja viedä koiran osaamista oikeaan suuntaan. Nuorempana Ava jahtasi liikettä, flänkkäsi eikä olisi halunnut tulla kymmentä metriä lähemmäs ohjaajaa – se oli siis kuin tiivistelmä paimenkoiralle tyypillisistä, ei-toivotuista piirteistä.

Ava oli nuorena esimerkiksi sitä mieltä, että kaikki hypyt tuli hypätä takaakiertoina. Janinan oli koulutettava hypylle erillinen vihje edestä hyppäämiseen eikä sekään taannut onnistunutta suoritusta. Jos Janina oli liian lähellä Avaa, edestä hyppääminen oli yhä sula mahdottomuus.

”Muistan vieläkin hyvin yhdet treenit, joissa Ava oli reilun vuoden ikäinen ja onnistuimme suorittamaan kolme hyppyä putkeen ilman flänkkäämistä tai liikkeen jahtaamista. Ajattelin, että kyllä tästä vielä agilitykoira tulee. Se oli meidän ensimmäinen työvoitto.”

Kuva: Irene Erling

Hankaluuksista huolimatta Janina näkikin Avassa äärettömän kovan moottorin ja palon tehdä töitä. Ava oli nopea, nuori ja lupaava eikä Janina koskaan menettänyt uskoaan siihen. Janina päätti myös, ettei lähde karsimaan Avan vauhtia tai virettä vaan hän teki agilitya niiden ehdoilla – eli opetteli hallitsemaan kaaosta käsissään.

”Loppujen lopuksi Avalle on ollut todella helppoa opettaa kaikki taidot, sillä se on elänyt sille, että saa tehdä hommia.”

Kun Janina sai siirrettyä Avan fokuksen toivottuihin asioihin, kehitystä alkoi tulla. 

Kolme tärkeää asiaa, jotka Janina kouluttaa agilitykoiralleen tarkasti:
1. Lelupalkka: fokus leluun, lelupalkalle rohkeasti hakeutuminen
2. Kokoaminen hypyille: ”Hyvän agilityn perusta on aina hyvät, hallitut ja tiukat käännökset.”
3. Työskenteleminen sekä lähellä ohjaajaa että tästä kaukana. 

Rohkea ohjaaminen edellyttää taitavaa koiraa

Nyt Janina pitää koirakon vahvuutena Avan estetaitoja ja suullisten käskyjen kuuntelemista. Janina keskittyi pitkään kouluttamaan Avasta itsenäisen suoriutujan, jonka pystyisi missä tilanteessa tahansa jättämään esteelle yksin. Hän haluaa ehtiä juoksemaan Avan edelle kaikissa paikoissa ja tämä edellyttää sitä, että Ava osaa hoitaa osoitetut esteet itsenäisesti ja oikein.

”Viimeisen vuoden aikana olemme keskittyneet siirtämään kaikki opitut taidot kokonaisiin ratasuorituksiin. Aiemmin harjoittelimme lähinnä estetaitoja ja suullisia käskyjä niin varmoiksi, että pystyn luottamaan Avaan ja sen osaamiseen radalla niin paljon, ettei se ole riippuvainen minusta missään tilanteessa.”

Janina haluaa hyödyntää Avan taitoja ja ohjaa sitä mahdollisimman paljon edestä – oikeastaan hän ei edes opettanut koiralle takaaleikkausta, ennen kuin eräs Jari Suomalaisen rata osoittautui mahdottomaksi ilman niitä: ”Meillä oli pitkään missiona että Jari Suomalaisen radoilla juoksen persjättöön oli kuvio mikä tahansa. Tämä toki sitten kostautuikin Avan kanssa SM-joukkuehypärillä juurikin Jarin radalla kun en yksinkertaisesti vain kerennyt, ja sen jälkeen mentiin kotiin ja nöyränä opiskeltiin myös se takaaleikkaus.”

Janina rakastaa haastaa itseään ohjaamaan rohkeasti. Eniten häntä viehättävät radoilla sellaiset paikat, joista sanotaan, että eihän tuonne voi ehtiä. Janina viihtyy agilityssa ylipäätään paljon epämukavuusalueellaan, koska uskoo kehityksen tapahtuvan nimenomaan siellä.

Kuva: Irene Erling

Treenikavereiden tuella loistavaksi pariksi

Janina ja Ava treenaavat agilitya 1-2 kertaa viikossa riippuen siitä, kilpailevatko he minäkin viikonloppuna. Koirakolla ei ole koskaan ollut varsinaista valmentajaa mutta ”huikeita” treenikavereita löytyy: Iina ja Sami Lampi, Riikka Kankainen sekä Sanni Muurmäki jaksavat viettää kaikki perjantai-illat hallilla ja tarjota kuuntelevaa korvaa ja tukea treenistä ja viikosta toiseen. Samoin Janinan paras ystävä Johanna viettää Janinan seurana hallilla aikaa yötä myöten ja reissaa mukana myös tärkeimmät kisareissut: ”Johanna on tärkein tuki mitä minulla on ollut.”

Janina on aloittanut agilityn vuonna 2016 ja Ava on hänen toinen agilitykoiransa. Avan jälkeen Janinan luokse ovat kotiutuneet jo kaksi bordercollieta lisää, eli koulutettavaa riittää – ja katsojille myös tulevaisuudessa mielenkiintoista seurattavaa, jos Janina onnistuu tulevien kisakavereidensa kouluttamisessa yhtä vakuuttavasti kuin Avan…

… sillä Janinan ja Avan agility todella onkin vakuuttanut sitä todistaneet:

Loistava pari, joka onnistuessaan tekee nopean radan.

Uskomaton ja taitavasti koulutettu koira. Kunnianhimoinen ja nopea ohjaaja.

3-vuotias Avatar on nopea ja erittäin taitava ikäisekseen ja Janina motivoitunut ja hänen tavoitteensa ovat korkealla. Luonnollisesti tulosvarmuus ei nuorella koiralla ole vielä huipussaan, mutta onnistuessaan oikeassa paikassa he voivat hätyytellä kärkisijoja.

Huikeen taitava koira ja kaunista ohjausta.

Rankingsijoitus 28.2.22: 42. (235,28 pisteellä)
Nollaprosentti 1.10.21-12.2.22: 12% (3/25)

Tavallisesta arjesta EO-karsintoihin

Janinan ja Avan valmistautuminen arvokisakauteen 2022 ei ole juurikaan poikennut normaalista arjesta. Treenit Janina on pitänyt maltillisissa lukemissa ja Avatar on päässyt huollettavaksi hieman tiheämmin, mutta muuten kaksikko on viettänyt Jyväskylässä tavallista elämää. Kotioloissa Ava ei stressaa turhia vaan nauttii läheisyydestä ja toimii ”maailman parhaana halikoirana”. Oikeastaan Ava on arjessa nöyrä ja pehmeä eli aivan päinvastainen kuin millaisen kuvan agilitykentillä itsestään antaa.

EO1-karsinnoissa 27.2.22 Oulussa näimmekin arkista halikoiraa terävämmän Avan, kun koirakko starttasi ensimmäiset arvokisaratansa tällä kaudella. Tuloksissa Janina ja Ava sijoittuivat seuraavasti:

C-hyppyrata: HYL
A-agilityrata: HYL
B-agilityrata: 5/63, tulos 0 virhepistettä
Kokonaistuloksissa 11. 46,50 pisteellä

B-agilityradalla Janina ja Ava pääsivät esittelemään taitojaan ja kirivät kovassa joukossa kärkiviisikkoon, vain kahden sadasosan päähän Sari Vähäniitystä ja Ykästä. Kisan voittaneet Jaakko Suoknuuti ja Wow olivat hekin vain alle sekunnin Janinaa ja Avaa nopeampia. Koirakon etenemä oli tsekkiläisen Karel Havlicekin radalla 5,45m/s. 

Janina ei silti koe, että rata olisi ollut heidän parasta suorittamistaan: ”Nollarata ei ollut mitään kauneinta katsottavaa vaan pikemminkin sellainen asennenolla – mutta nyt taas tiedän, mitä treenata.”

Toisaalta viikonlopun tärkein anti Janinalle oli se, että hän pääsi Avan kanssa tekemään heidän yhteistä, rohkeaa agilityaan:

”Virheitä tehtiin mutta ainakin täysiä yritettiin!”

Janina

Kun seuraavan kerran täysillä yrittäminen menee nappiin, mitä hienoa voimmekaan vielä tältä parilta odottaa?

Seuraa Janinaa ja Avaa
Instagramissa @janina.kantola
Livenä esimerkiksi Halli-SM-kisoissa 26.-27.3.2022 Vantaalla

Kuva: Irene Erling