Aikataulut

Perjantaina etkokisat kaikille luokille, 2 starttia. Luokkajärjestys 1-2-3 agi ja 3-1-2 hypäri (startteja noin 650)
Lauantaina seniorit (startteja noin 800)
Sunnuntaina juniorit ja pararyhmät (startteja noin 300)


Lähtölistat


Kilpailukirje

On jo valmisteilla…


Kilpailupaikka

Kilpailupaikkana on palloiluhalli Ounashalli (Hiihtomajantie 4). Halli on maapohjainen ja sinne on kesällä 2022 asennettu uusi tekonurmi.

On havaittu, että muutamilla koirilla on maaliskuun alussa esiintynyt jostakin syystä jonkin verran liukastelua nurmimaton hoitokäsittelyn jälkeen. Erityisesti sen vuoksi muistutamme, että etkokisoissa on mahdollisuus totutella koiran kanssa kisa-alustaan tuntuman saamiseksi. Hoitokäsittelyitä ei ole tietääksemme tulossa enää ennen kesäkuuta, joten alustan pitävyyden odotetaan nyt asettuvan normaaliksi.

Pysäköinti
Olemme sopineet toisen urheilutapahtuman järjestäjän kanssa paikallisesti tietystä jaosta parkkipaikkojen suhteen. Parkkeerauksessa tulee noudattaa ennakkoon annettuja ohjeita, opasteita/merkintöjä sekä liikenteenohjausta paikan päällä. Kaikki alueen autopaikat ovat maksuttomia, eikä niitä voi varata etukäteen.

Karavaanarit
Lappi-areenan parkkialueella (ihan Ounashallin lähellä) on mahdollisuus parkkeeta ilmaiseksi tarkoitukseen varatuille paikoille. Osa Ounashallin lähialueesta on kuitenkin painorajoitettu, joten merkattuja alueita ja ohjausta tulee noudattaa. Majoitus-kohdassa tarkempaa tietoa majoittumismahdollisuuksista.

Ajo-ohjeet
Rovaniemelle voi saapua auton lisäksi julkisilla kulkuneuvoilla

  • Rautatieasemalta (Ratakatu 3) on keskustaan n. 1,5 km ja kisapaikalle n. 3,5 km
  • Linja-autoasemalta (Lapinkävijäntie 2) on keskustaan n. 1,1 km ja kisapaikalle n. 3,1 km
  • Paikallisliikenteen reitit ja aikataulut löytyvät Linkkarista. Lähin pysäkki on nimeltään Lappi-areena. Reittioppaasta löytyy yksityiskohtaiset ohjeet linkkarilla liikkumiseen.

Majoitus

Samana viikonloppuna Rovaniemellä on paljon tapahtumia (mm. kv koiranäyttely sekä lentopallon Kultavaskooliturnaus), joten viihdytte varmasti ja aika tulee kulumaan kuin siivillä. Majoitusvarausten kanssa kannattaa kuitenkin olla hyvissä ajoin liikkeellä!

Esimerkkejä majoituspaikoista: Ounaskoski Camping, Napapiirin Saarituvat, Santa Claus Holiday Village, Lapland Hotels Ounasvaara Chalets, Lapland Hotels Sky Ounasvaara, Hostel Cafe Koti, Arctic Light Hotel, Arctic City Hotel, Scandic Pohjanhovi, Sokos Hotel Vaakuna Rovaniemi, Motelli Rovaniemi, Niemelän Talo

Karavaanarit

Kilpailuihin matkailuajoneuvolla saapuvilla on mahdollisuus majoittua kahdelle alueelle. Kumpikaan alue EI ole kilpailun järjestäjän järjestämä/vastuulla oleva tilapäinenkään leirintäalue, vaan majoittuminen tapahtuu jokaisen omalla vastuulla! Alueilla voi majoittua torstai-illasta maanantai-aamuun.

Alue 1 Lappi-areena:

  • Karavaanarit voivat maksutta majoittua kilpailupaikan välittömässä läheisyydessä olevalle Lappi-areenan pysäköintialueelle. Alueella on noin 500 pysäköintipaikkaa (ks. karttakuva), joista karavaanareille on varattu oma alueensa. Paikkoja ei voi varata etukäteen
  • Jokaisen majoittuvan yksikön väliin on jätettävä kahden (2) parkkiruudun suuruinen väli
  • Kilpailukeskukseen matkaa 100m
  • Alueella ei ole sähköä
  • Käyttövettä saa noutaa kilpailukeskuksesta astioilla
  • Harmaat vedet ja kemssan voi tyhjentää alueelle tuottaviin IBC-säiliöihin (kuvassa: Kemssa). HUOM! Vessoja ja harmaita vesiä ei saa tyhjentää Bajamajan säiliöön!
  • Roskat voi tuoda kanttiiniteltan vieressä olevaan Molokkiin
  • Kilpailukeskuksen vessat ovat käytössä, samoin kuin kilpailukeskuksen alueelle tuotavat Bajamajat
  • Kilpailukeskuksen pukuhuoneiden suihkuja voi käyttää kilpailutapahtumien välisenä aikana, noin klo 22-08 välisenä aikana. Muuna aikana tilat ovat tapahtuman käytössä.
  • Halutessanne voitte käyttää myös Santasport Lapin Urheiluopiston palveluita. Sieltä löytyvät kertamaksulla käyttöön sauna sekä uimahalli
  • Kilpailun järjestäjä ei vastaa Caravan-alueen vartioinnista tai muistakaan ongelmista, vaan majoittuminen on kunkin omalla vastuulla.

Alue 2 Porokatu 35:

  • Karavaanarit voivat maksutta majoittua Redun Porokadun toimipisteen pysäköintialueelle. Alueelle sopii noin 30-40 matkailuajoneuvoa. Paikkoja ei voi varata, vaan alueelle voi majoittua, jos siellä on tilaa
  • Jokaisen majoittuvan yksikön väliin on jätettävä kahden (2) parkkiruudun suuruinen väli
  • Kilpailukeskukseen matkaa pyörätietä pitkin noin 350 m (jyrkähköön ylämäkeen), autolla kilometrin verran
  • Alueella olevista lämmitystolpista voi käyttää valosähköä (Ilmastoinnin ja sähkölämmityksen käyttö EI ole sallittua, 10A sulake ei kestä) asianmukaisella yhtenäisellä kaapelilla. Jos jokin tolppa ei anna sähköä, kokeile toista. Jos ehjää tolppaa ei löydy, on vaan pärjättävä ilman sähköä tai mentävä leirintäalueelle.
  • Käyttövettä saa noutaa kilpailukeskuksesta astioilla
  • Harmaat vedet ja kemssan voi tyhjentää kilpailukeskuksen alueelle tuottaviin IBC-säiliöihin (kuvassa: Kemssa). HUOM! Vessoja ja harmaita vesiä ei saa tyhjentää Bajamajan säiliöön!
  • Roskat voi tuoda kanttiiniteltan vieressä olevaan Molokkiin-Kilpailukeskuksen vessat ovat käytössä, samoin kuin kilpailukeskuksen alueelle tuotavat Bajamajat
  • Kilpailukeskuksen pukuhuoneiden suihkuja voi käyttää kilpailutapahtumien välisenä aikana, noin klo 22-08 välisenä aikana. Muuna aikana tilat ovat tapahtuman käytössä.
  • Halutessanne voitte käyttää myös Santasport Lapin Urheiluopiston palveluita. Sieltä löytyvät kertamaksulla käyttöön sauna sekä uimahalli
  • Kilpailun järjestäjä ei vastaa Caravan-alueen vartioinnista tai muistakaan ongelmista, vaan majoittuminen on kunkin omalla vastuulla.

Lähin kaikkia leirintäaluepalveluita tarjoava alue on Ounaskoski Camping, noin 1 km päässä kilpailupaikasta.


Kilpailijan muistilista


HUOM!