Tuomariesittely: Arto Laitinen

Olen Arto Laitinen. Asun Lahdessa ja perheeseeni kuuluu vaimon lisäksi kaksi koiraa. Oma agilityharrastukseni alkoi 90-luvulla partacollie Popin kanssa ja aloituskin tapahtui oikeastaan kasvattajan houkuttelemana. Harrastus jatkui vielä toisenkin partiksen kanssa, vaikka kilpaileminen oli silloin vielä kovin satunnaista. Kipinä kilpailemiseen syntyi oikeastaan vasta bordercollie Paavon kanssa. Samalla kiinnostuin myös tuomaroinnista ja hakeuduinkin tuomarikurssille jolta valmistuin 2012. Nyt kisakoirana on bordercollie Metku, jonka kanssa pyrin kisaamaan säännöllisesti, vaikka tällä hetkellä tuomarointitehtävät täyttävätkin kalenterin niin, että kisaaminen on jäänyt hieman vähemmälle.

Omat arvokisamuistot ovat enemmänkin tapahtuneet turistin roolissa, mutta jännitettävää on silti vuosien varrella riittänyt, kiitokset siitä seurakavereille. SM-kisoissa olin mukana 2015 tyttären koiralla sekä yksilöissä että joukkueessa. Näistä kisoista tuloksena maksien joukkuekilpailussa SM-hopeaa. Tämän tuloksen arvoa nostaa osaltaan dramatiikka, joka kisoihin liittyi, sillä jouduimme starttaamaan kolmella koirakolla kun hieman ennen kisoja Karjalaisen Mariannen Teroa puri kyy, ja huoli joukkuetoverin koiran tilanteesta oli meidän kaikkien mielessä.

Millaisia haasteita olet suunnitellut SM-kisaajien varalle?

Omassa ratasuunnittelussani pyrin tekemään loogisia, virtaavia ratoja joissa koirakon yhteistyön toimivuus nopeasti vaihtuvissa ohjaustilanteissa punnitaan. Radoillani on yleensä tehtäviä, joissa koiran esteosaamista testataan, sekä haastetaan ohjaajan luottamista koiran osaamiseen. Pyrin siihen, että radalla olevat haasteet ovat ratkaistavissa muillakin tavoilla kuin pelkästään ohjaajan ja koiran välisenä juoksukilpailuna. Odotan näkeväni paljon erilaisia rohkeitakin ohjausvaihtoehtoja ja toivon, että minut yllätetään keksimällä ohjausvaihtoehtoja, joita en ole itse suunnitteluvaiheessa löytänyt.